Teknologiateollisuuden moniosaajia Ulvilasta
Tavoitteena on vähentää tavoitteellisten
ja opinnoissaan edistyksellisempien opiskelijoiden turhautumista, joka voisi
johtaa jopa opintojen keskeytymiseen. Kehitämme pedagogisia ratkaisuja ja joustavoitamme
opetusjärjestelyjä opiskelijalähtöisemmin tavoin.
Tavoitteena on myös ohjata
opiskelijat löytämään ominaisuuksiensa / taitojensa mukaisen työpaikan heti
valmistuttuaan. Mahdollisuus on myös valmistua etuajassa, mutta se ei ole itsetarkoitus.
Jotta tavoite voi täyttyä,
tulee tehdä vahvaa yhteistyötä juuri opiskelijoiden ”näköisten” yritysten
kanssa. Yritysyhteistyö tulee viedä aivan uudelle tasolle verrattuna
työssäoppimisen kanssakäymiseen. Yritykset tulee olla aidosti mukana löytämässä
opiskelijoille paras polku tulevaan ammattiin. Kaikki tehtävät toiminnot tulee
olla opiskelijalähtöisiä yksilötasolla.
Hankkeen avulla pyritään
myös kannustamaan uuden teknologian käyttöä opetuksessa, mutta myös
työssäoppimisen aikana.
Pilottiryhmään valitaan 7-10
opiskelijaa, jotka suorittavat sähkö- ja automaatiotekniikan-, tieto- ja
tietoliikennetekniikan- tai kone- ja metallialan perustutkintoa. Koska näiden alojen
osaajat tarvitsevat työssään monesti myös yhteistä osaamista, niin näin voimme
löytää enemmän synergiaetuja. Lähtökohtaisesti opiskelijat aloittavat syksyllä
2012 kolmannen opiskeluvuotensa. Koska tavoitteellisuutta voi löytyä myös
opiskelijoilta, joilla on esim. tällä hetkellä elämäntilanteen ongelmia, niin
haku ryhmään on avoin. Hankkeessa on mukana kultakin alalta yksi vastuuopettaja.
Vaikka hanke päättyy 31.12.2012, niin pilottiryhmä tullaan viemään lukuvuoden
loppuun. Tämän vuoksi arviointia ja vaikuttavuutta mitataan vielä keväällä
2013.